maanantai, 27. helmikuuta 2012

Helpotuksen huokaus!

Uskaltaiskohan jo huokaista?

Edelleen ollaan vältytty kennelyskältä, mutta viime viikolla molemmat pojat sai jonkun vatsapöpön. Mulla on kyllä vahva epäilys, että alkoi maanantaina kun Shokki lenkillä söi jotain kakkaa. Tiistaina illalla oli kakat lattialla kun tultiin yhden kaverin kanssa meille teelle Nepalilaisen jälkeen. Nice! Tuo on ehkä parasta, kun tulee kotiin ja haistaa heti ovella, et nyt on kakat matoilla, etenkin vielä jos on vieraita mukana. Tätä ei olekaan tapahtunut onneksi hetkeen! Meillä on vielä valkoiset matot, hahah :-) Luojan kiitos ei ollut mitenkään ihan ripulilla,  mutta illalla ulkona kävi kyllä hyvin selville, että kakkija oli ollut Shokki.  Tuolloin molemmat pojat olivat vielä ihan terveen oloisia. Keskiviikkona aamulla eivät olleet löysällä tms, mutta kun tulin töistä, niin lattialla oli monet syödyt oksennukset. Nämähän vetävät aina raivolla toistensa oksennukset, joten ei ihan älytön ihme, että jos toisella joku pöpö niin tulee toisellekin. Ajattelin tottakai, että ne ovat Shokin, koska oli edellisenä iltana tosiaan kakkinut sisälle ja kovin hevillä ei sisälle tee tarpeitaan. Shokkikin vaikutti olevan ihan ok, söi yhtä ahnaasti kuin yleensäkin ja vatsa ei ollut enää löysällä.

Lähdettiin treeneihin Kriisin kanssa ja vähän mua kuitenkin mietitytti, et mitä jos oksentaja olisikin ollut Kriisi. Vaikutti kuitenkin aivan omalta itseltään, joten uskalsin treenata ja sovittiin, että meen ekana ja jos ei vaikuta olevan ihan oma itsensä, niin jätän treenit kesken. No Kriisi oli sekä mun että muiden mielestä ihan elämänsä voimissaan ja treenitkin meni kerrassaan mainiosti. Jäähkälenkillä Kriisi oksensi ja voitte arvata miten kamala olo tuli itselle :( Kiireellä kotiin ja ei kelvannut ruoka. Tuolloin tiesin, että nyt on vakavaa. Kriisi jos jättää syömättä, niin silloin on oikeasti hätä. Torstaina aamulla liikkui haluttomasti ja ei halunnut edelleenkään syödä. Shokki oli torstaina oksentanut sohvalle aamuruoat. Tuosta päättelin, että keskiviikkona olivat varmasti oksentaneet molemmat, Shokki sohvalle ja Kriisi matoille ja varmaan molemmat olivat syöneet ristiin oksennuksia ja melko varmasti jopa kilpaa vetäneet niitä tai matsanneet niistä :(  Mentiin heti aamupäivällä Mevettiin ja lääkärinä oli Paavo Karihaara. Kriisiltä otettiin verikokeista tulehdusarvot, tsekattiin onko kuivunut, maksa-ja munuaisarvot ja halusin vielä lisäksi, että testataan haima. Kaikki verikokeissa oli ok, huh! Kuumetta Kriisillä oli 39,5 astetta. Kriisille annettiin nestettä ja sai Cerenia-oksennuksenestolääkkeen sekä antibiootit (Tylosin). Shokkia en lääkäriin ottanut edes mukaan, koska ei missään vaiheessa edes vaikuttanut kipeältä, ongelmana oli vain se yhden illan sisälle kakkaus ja parit oksut. Kriisistä taas näki, että oli todella kipeä :( Toki mahdollista, että Shokkikin oli kipeä, mutta ei sitä niin hevillä näytä. Mistä noista tietää. Pyysin kuitenkin Shokille samalla antibiootit ja sovittiin, että annan sillekin Cereniaa, jos vielä oksentaa, mutta torstai aamun jälkeen Shokilla ei ole enää ollut mitään näkyviä oireita. Antibiootit annoin kuitenkin sillekin varmuuden vuoksi. Lääkäri oli sitä mieltä, että Kriisillä oli vain joku ärhäkkä vatsatauti. Niin joo perjantaina Shokkia selvästi närästi ja annoin siihen myöskin lääkettä.

Kriisi oli torstaina illalla ihan pihalla. Ei varsinaisesti vaikuttanut olevan kipeä, ruokakin jo maistui. Oli vaan jotenkin ihan eri planeetalla koko koira. Vähän samalla lailla kuin ovat rauhoituksen jälkeen. Perjantaina aamulla myös söi ja oli selvästi parempi, annoin Cerenian sekä antibiootin. Parin tunnin päästä ei taas kelvannut ruoka ja oli aivan pihalla taas ton cerenian jälkeen. Lähdettiin takaisin lääkäriin, koska en tiennyt että onko kuivanut taas vai johtuiko tuosta lääkkeestä. Heilutti häntää, mutta kävi jotenkin tosi hitaalla. Ihan kuin olisi kännissä tms. Mevetissä Kriisi röntgattiin vielä varmuuden vuoksi, keuhkot ja vatsa ok. Nestettä annettiin perjantainakin, koska ei juonut vieläkään. Lääkärikin epäili, että olisi syy tuossa Cereniassa, koska lääke vaikuttaa keskushermostoon. Sovittiin, etten anna enää sitä Kriisille ja lauantaina aamulla olikin vastassa jo ihan eri koira. Jes! Ruoka maistui edelleen hyvin ja ei ole ollut löysälläkään. Kriisi ei itse asiassa ollut misään vaiheessa löysällä, oireina oli vain kipuilu ja oksentelu. Nyt on jo ihan normimeno päällä pojilla :-) Mä sanoinkin Tuomakselle, et siitä tietää Kriisin olevan taas täysin terve, kun rupeaa menemään hermot niiden ralliin sisällä :-) No eilen meni ekan kerran. Lenkkejä lisäillään nyt pikku hiljaa ja keskiviikon treenit tietty vielä jätetään väliin.  Kellään kavereilla ei vielä ole ollut oireita, joten eiköhän tämä ollut ihan itse aiheutettu pöpö..

On tuo vain jotain niin kamalaa, kun huoli puristaa rintaa ja tuntuu ettei kykene ajattelemaan tai tekemään mitään muuta, kuin miettimään potilasta. Lauantaina kun Kriisi tosiaan oli jo ihan terveen oloinen, niin pääsin illalla yhdille sisustuskutsuille (Tuomas oli Kriisin kanssa) ja illalla tuli naapurit ja pari kaveria meille kylään. Oli tarkoitus mennä tuohon meidän lähibaariin kuuntelemaan Jukka Poikaa. Päästiin jopa jonoon asti, mutta sit loppui liput. Mut eipä sen väliä, asiat tärkeysjärjestyksessä :-) Tosiaan perjantain jälkeen tai siis Cerenian lopetuksen jälkeen kaikki ollut ok, joten ehkä jo uskaltaa huokaista! Pitääpä muistaa jatkossa tuo cerenian vaikutus Kriisiin. Onni on kyllä ahneet koirat. Niistä huomaa heti, ettei kaikki ole kunnossa jos ei muka ruoka kelpaa!

Tässä koostetta Niinun treeneistä. En mä tuosta videostakaan mitenkään huomaa, että olisi ollut kipeä. Ärsyttää niin kovin, kun vaan päättelin että olisi Shokin oksennukset olleet lattialla. Jatkossa en päättele, olkoot se tämän jutun opetus. Toki sekin auttaisi, jos Kriisi näyttäisi vähän helpommin, että kaikki ei ole kunnossa.  Ei tietenkään nuo hullut esteillä näytä, mutta olisipa näyttänyt edes kotona ennen treenejä tai lämppälenkillä.

Rata oli kerrassaan kiva!  Eka vähän hiottiin kolmos - neloskäännöstä. Puomin jälkeisellä hypyllä ei saanut kääntää liian tiukasti, muuten koira meni putken väärään päähän. Piti antaa vähän lentää hypyn jälkeen, niin oikea putken suu löytyi helposti, eikä vieressä ollut hyppykään imenyt. Kriisi upeasti seurasi tuon pituuden jälkeisellä hypyllä ohjausta eikä poiminut tyrkyllä ollutta hyppyä! Ohittelijoiden aatelia siis edelleen :-) Hypyllä ennen keppejä todella valui ja vaihdettiin tuo valssiksi ja samalla kokeilin kestääkö putken leijeröinnin. Hyvin kesti ja pääsin parempiin asemiin jatkoa varten. Suoralla putkella tuli ylläri vähän kiirus :-) Pitkästä aikaa ihan jalat painoi juostessa, huh! Hiottiin myös käännöstä, että Kriisi kääntyisi mun puolelta normisti, eikä leikaten. Aan jälkeinen kuvio kepeille meni joka kerralla hyvin. Vikalla kerralla keskityttiin, etten jäisi Kriisin eteen päällejuoksussa ja saatiinkin se toimimaan täydellisesti. Olipas kivaa päästä ottamaan tuo keppijuttu just viime viikon kisojen jälkeen :-) Mä olin kyllä tosi tyytyväinen noihin treeneihin, mut voihan tosiaan olla et Kriisi oli paremmin hanskassa, jos vatsassa jo velloi :( Oivoi, jos oisin tiennyt niin oltaisiin niin jätetty nuo treenit väliin :( No mut eipä tuolle enää mitään voi. Mä en ikinä koksaan treenaisi kipeällä koiralla, mut jatkossa pitää vaan olla vielä tarkempi, et jos huomaa että toisella jotain, niin pitää sit toisenkin levossa.



Tällä viikolla mennään torstaina Patricialle, pidän siis yhden talvilomapäivän jo nyt. Voisi sitä lomapäivän huonomminkin käyttää :-) Lopun loman jos pitäisi vasta huhtikuussa, suunnitelmissa olisi lähteä moikkaamaan kaveria Sodankylään koirien kanssa! Ihan hyvä, että Kriisille tuli tähän saumaan parin viikon aksatauko!  Se ei varmasti tee mitään muuta kuin hyvää! :-) Tää tyttö lähtis nyt spinniin! Kivaa viikon alkua kaikille!

0 kommenttia: